Suositut ja maistuvat tuotteet tekivät myynnistä helppoa

TPS2012 -joukkue koostuu 18 pelaajasta. Joukkueeseen kuuluu myös kolme valmentajaa, joukkueenjohtaja, kaksi huoltajaa, rahastonhoitaja sekä buffet-vastaava. Joukkue harjoittelee kolme kertaa viikossa Impivaaran lämpimissä halleissa. Tänä vuonna tavoite on päästä pelaamaan enemmän isomman kentän pelejä eli 7v7 ja 8v8 (pelasimme viime vuoden enimmäkseen 5v5 pelejä). Joukkue osallistuu myös ensimmäistä kertaa yön yli turnauksiin, joka on huippuhauskaa! Pelimatkoja on siis jonkin verran ja rahaa tarvitaan mm. ruokailuihin.

Seuran muut ikäluokat ovat myyneet Herkkutukku Varainhankinta -tuotteita, ja sieltä alun perin saimme vihiä. Olemme olleet todella tyytyväisiä palveluun, ja tuotteet ovat oikein maistuvia. Myynti on ollut helppoa, koska tuotteet ovat olleet hyvin kysyttyjä. Kiitos kuuluu myös motivoituneille pojille ahkerasta myynnistä.

Jojo Jenni Hämäläinen / TPS2012 -joukkue